Megazonen korona-info

16.8.2021

KÄYTÄTHÄN KASVOMASKIA!
Haluamme tehdä Megazonesta mahdollisimman turvallisen paikan niin pelaajille kuin henkilökunnallekin. Tästä syystä noudatamme yleistä maskisuositusta. Vaikka pelissänne ei olisi muita pelaajia, kohtaatte todennäköisesti muita ryhmiä aulatiloissamme. Suositus koskee myös pelaajien mukana tulevia saattajia

Olemme myös laskeneet avointen vuorojen pelaajamääriä, joten teethän varauksesi ennakkoon, jotta varmistat paikkasi pelissä.

On erittäin tärkeää, että pelaamaan ei tulla jos on pienintäkään flunssan oiretta. Kädet tulee pestä hallille saapuessa ja pelin jälkeen. Suosithan korttimaksuja käteisen sijaan!

Ethän saavu paikalle etuajassa. Toivomme, että hallille saavutaan 10-15 min ennen varattua aikaa, jotta kontaktit eri ryhmien välillä jäävät mahdollisimman lyhyiksi.

————————

Julkaistu 24.9.

Jyväskylän kaupunki on antanut 24.9. laajan maskisuosituksen, jonka mukaan julkisissa sisätiloissa sekä yleisötilaisuuksissa tulee yli 15-vuotiaiden käyttää maskia seuraavan kahden viikon ajan. Tästä syystä myös Megazone & Prison Island suosittelee tiloissamme käytettävän maskia niin aulatiloissa kuin pelatessakin. Henkilökunnallamme on myös käytössä visiiri/maski teitä palvellessaan.

Kaupungin tiedotteen voit lukea osoitteesta

Suosittelemme edelleen vahvasti korttimaksuja sekä sitä, että yksi henkilö hoitaa koko ryhmän maksut kerralla mikäli mahdollista.

Koronan vaikutuksista synttäreiden järjestämiseen voit lukea lisää osoitteesta https://megazone.fi/jyvaskyla/blog/2020/09/30/koronan-vaikutus-synttareiden-jarjestamiseen/

———————

Julkaistu 1.6.

Toimintamme on palautunut normaaliksi rajoituksien poistuttua. Huomioithan kuitenkin seuraavat asiat:

– Noudatamme epidemian vuoksi tavallista tiukempaa hygieniaa ja pintojen tiiviimmän putsauksen lisäksi liivit desinfioidaan asiakkaiden välissä kun varaustilanne sen sallii.

– Omat tavarat jätetään pelien ajaksi aulan lukkokaappeihin. HUOM! Kaapit toimivat euron kolikolla. Hallilla on myös poletteja saatavilla, mutta hygieniasyistä suosittelemme varautumaan omilla kolikoilla.

Kädet tulee pestä sekä hallille saapuessa että pelin jälkeen ja suosittelemme myös käyttämään käsidesiä, jota löytyy meiltä useammasta pisteestä aulasta.

– Hallilla on kertakäyttöhanskoja asiakkaiden käyttöön.

– Henkilökuntamme noudattaa ohjeistuksia ja pitää turvaväliä, joten emme oma-aloitteisesti tule auttamaan liivien pukemisessa. Apua voi kuitenkin aina pyytää! Toivomme, että myös asiakkaat noudattavat turvaetäisyyksiä mahdollisuuksien mukaan meillä liikkuessaan.

Älä tule pelaamaan mikäli sinulla on flunssan oireita

Suosithan korttimaksuja käteisen sijaan. Mikäli mahdollista, toivomme, että yksi henkilö hoitaa koko ryhmän maksut kerralla.

———–

Julkaistu 19.3.

Viranomaiset haluavat meidän jatkavan toimintaamme, joten olemme avoinna poikkeuksellisin aukioloajoin ja toiminnoin.
Megazonessa järjestämme vain yksityispelejä!

Tunnin yksityispelit max 10 hlölle 150€. Tunnin aikana pelataan 2x22min pelit. Otamme tiloihimme yhden ryhmän kerrallaan.

Varaukset poikkeustilan aikaisiin peleihin vain puhelimitse tai sähköpostilla. Tarjoushinnat ja ehdot koskevat vain kokoontumisrajoituksen aikana järjestettäviä pelitapahtumia, tämän hetkisen tiedon mukaan 13.4. saakka, mutta tilanne voi muuttua.

Huomioithan, että otamme aulatiloihimme enintään 10 hlöä kerrallaan, joten odotathan vuoroasi kärsivällisesti ulkopuolella.

———-

Julkaistu 18.3.
Megazone Jyväskylä palvelee edelleen, mutta poikkeustilan vaatimalla poikkeusmenettelyllä.

Hallitus totesi tiedotustilaisuudessaan 16.3., että julkiset kokoontumiset rajoitetaan kymmeneen henkilöön. Rajoitus koskee vain julkisia kokoontumisia. Ravintolassa, kahviloissa, liikenneasemilla, keilahalleissa, hotellissa ja kylpylöissä käynnit eivät ole julkisia kokoontumisia, eivätkä laskettelu hiihtokeskuksissa tai erilaiset ohjelmapalveluiden käyttö. (Lähde mara.fi)

Kuten lukuisien yrittäjien kohdalla, on meilläkin se tilanne, että vakuutus korvaa epidemian vaikutuksia vasta kun toiminnan keskeyttäminen on viranomaistaholta määrätty. Pitämällä toimipisteet auki yritämme varmistaa taloudellista turvaa erityisesti työntekijöillemme.

Olemme myös itse tiedustelleet asiaa Aluehallintovirastolta, mutta he eivät osaa antaa meille selkeää vastausta. Näin ollen pidämme edelleen toimipisteemme avoinna, mutta emme suosittele yli 10 henkilön yksittäisiä varauksia. Tiloissamme voi kuitenkin olla yli 10 hlöä kerrallaan samoin kuin esimerkiksi kuntosaleilla ja ravintoloissa.

Pelejä voidaan siis edelleen järjestää, mutta teemme hieman muutoksia normaaliin käytäntöömme:

– Emme välttämättä päivystä arkena hallilla, joten teethän pelivarauksesi vähintään 1,5 tunnin varoajalla. Parhaiten varauksen saat tehtyä puhelimitse numerosta 050 555 8117.
– Paikalla olemme aukiolojemme puitteissa varmasti la-su 21.-22.3. sekä 28.-29.3.

Lahjakortit:
Lisäämme automaattisesti 90 vrk käyttöaikaa kaikkiin lahjakortteihin, joihin on ladattu pelejä tai arvoa (verkkokaupasta ostetut ja toimipisteissämme ladatut muoviset lahjakortit).
Pahviset peliliput, jotka vanhenevat 18.3.-31.5.20 välisenä aikana hyväksymme maksuvälineinä 30.6.20 saakka. Jos tarvitset enemmän jatkoaikaa niin ota meihin yhteyttä.
Tapahtumien siirto ja peruutukset:
Otathan meihin yhteyttä hyvissä ajoin, kun haluat siirtää/perua jo varatun tapahtumasi.

—-

Julkaistu 11.3.
Megazonessa kiinnitämme nyt erityistä huomiota käsihygieniaan ja päivittäisiin siivousrutiineihin. Olemme ohjeistaneet henkilökuntamme tekemään ylimääräisiä siivouksia, kuten ovien kahvat ja muut yleiset tartuntapinnat. Pelivarusteiden päivittäistä puhdistusta on tehostettu. Ohjeistamme kyltein ja suullisesti asiakkaitamme pesemään kädet ennen ja jälkeen pelin. Olemme lisänneet wc-tiloihin käsienpesuohjeet. Toimipisteissämme on lisäksi käsidesiä ja halukkaat voivat pyytää pelin ajaksi kertakäyttöhansikkaat. Sairaana ei pidä tulla pelaamaan. Suosittelemme lähi- ja korttimaksuja.
Seuraamme aktiivisesti THL:n ohjeita yleisten tilojen toimintaohjeiden varalta. Meille on tärkeää, että Megazonessa pelaaminen on turvallista myös epidemian aikana.